Skip to main content

Mitä allergia on

Mitä allergia on?

Allergia on kehon puolustusjärjestelmän yliherkkyysreaktio. Allergisen reaktion aiheuttavia aineita kutsutaan allergeeneiksi. Melkein mikä tahansa aine voi olla allergeeni. Yleensä ne ovat vaarattomia.

Näin allerginen reaktio kehittyy

Allergisen reaktion neljä vaihetta:

1.

Allergisen reaktion käynnistää niin kutsuttu allergeeni. Esimerkiksi siitepöly, pölypunkit tai kissankarvat voivat olla allergeeneja. Allerginen reaktio voi saada alkunsa esimerkiksi siitepölyn kulkeutumisesta hengitysteihin.

2.

Kun allergeeni päätyy kehoon ensimmäistä kertaa, se ei aiheuta allergista reaktiota. Sen sijaan kehossa syntyy vasta-aineita (IgE), jotka kiinnittyvät niin kutsuttuihin syöttösoluihin. Syöttösoluja on esim. veressä, ihossa ja limakalvoissa (nenässä, silmissä, suussa).

3.

Näin kehon kyky tuhota allergeeneja vahvistuu, ja kun allergeenia seuraavan kerran päätyy kehoon, saat allergisen reaktion. Allergeeni kiinnittyy vasta-aineisiin, jolloin syöttösolut ”rikkoutuvat”.

4.

Tällöin syöttösoluista vapautuu muun muassa histamiinia, mikä aiheuttaa allergian oireet. Kohde-elimestä ja allergeenin määrästä riippuen allergisesta reaktiosta aiheutuu yhtä tai useampaa oiretta, esimerkiksi allergista nuhaa, astmaa tai silmien kutinaa ja vetistelyä.

Hyvä tietää

Oireet voivat paljastaa, miten allergeenit päätyivät kehoon. Esimerkki: Nenän kautta kehoon päässeet allergeenit aiheuttavat mitä todennäköisimmin aivastelua tai muita nenäoireita.

Allergian oireet

Allergian oireet silmissä ja nenässä

Allergian ymmärtämiseksi on tärkeää tietää, milloin kyseessä on allerginen reaktio. Tämä edellyttää allergian oireiden tunnistamista. Tavallisimpia allergian oireita ovat muun muassa:

Silmien kutina ja vetistely
Ilman allergeenit pääsevät suoraan silmiin.

Nenän vuotaminen
Allergeeneja pääsee nenään, jolloin nenän limakalvot ärsyyntyvät ja turpoavat. Vuoto on yleensä ohutta ja kirkasta.

Aivastelu
Erityisesti aamulla

Kutina nenässä ja/tai kurkussa
Kutinaa voi ilmetä myös korvissa.

Nenän tukkoisuus
Nenä menee tukkoon limakalvojen turvotessa. Allergian oireet nenässä voivat myös aiheuttaa muita terveysongelmia, esim. sivuontelo-oireita.

Allergian hoito

Ensi kertaa allergian oireista kärsivän on tärkeää kääntyä apteekin tai lääkärin puoleen.

Allergiaa voidaan hoitaa monin eri menetelmin, ja oireet voivat vaikuttaa hoitomenetelmien valintaan. Kun hoidossa päädytään allergialääkkeisiin, seuraava haaste on sopivan allergialääkkeen löytyminen.

Ota selvää, mitä lääkkeitä on saatavilla ja miten niillä voidaan hoitaa sinun oireitasi. Kannattaa kysyä neuvoa apteekista, lääkeneuvonnasta tai lääkäriltä, jos tarvitsee apua lääkkeen valinnassa. Lääkärin puoleen on syytä kääntyä, jos oireet eivät lievity käsikauppalääkkeillä, jos allergiaoireita ilmenee lapsella, jos kärsit astmaan liittyvistä hengitysvaikeuksista tai yskästä, jos kärsit liikunnan yhteydessä keuhkoputkivaivoista tai jos oireita esiintyy vuodenajasta riippumatta.

Lääkäriltä voit diagnoosin ja hoitomääräyksen lisäksi saada myös neuvoja allergian suhteen.

Antihistamiinit

Antihistamiineja käytetään usein allergian hoidossa. Ne toimivat histamiinin vastavaikuttajana kehossa. Antihistamiinia saa reseptivapaasti tabletteina, nenäsumutteena sekä silmätippoina

LIVOSTIN® on saatavilla antihistamiinia sisältävänä nenäsumutteena ja silmätippoina silmien ja nenän paikallishoitoon.

Livostin® 0,5 mg/ml nenäsumute, suspensio ja silmätipat, suspensio (levokabastiini)

Nenäsumute: Allergiseen nuhaan yli 4-vuotiaille. Silmätipat: Allergisten silmäoireiden hoitoon yli 4-vuotiaille. Alle 4-vuotiaille lapsille vain lääkärin määräyksellä. Alle 12-vuotiaan lapsen allerginen silmätulehdus tulee varmistaa lääkärin diagnoosilla. Nenäsumutteen käyttö munuaisten toimintahäiriöstä kärsiville vain lääkärin määräyksellä. Käytöstä raskauden ja imetyksen aikana on neuvoteltava lääkärin kanssa. LIVOSTIN®-silmätippoja ei tule käyttää pehmeiden piilolinssien kanssa. Tutustu pakkauksen ohjeisiin. Apteekista ilman reseptiä. Markkinoija: JNTL Consumer Health (Finland) Oy. 02/2023 © JNTL Consumer Health (Finland) Oy 2023 FI-LT-2100003